Baby,
It's been a long time coming,
Such a long, long time.
And I can't stop running,
Such a long, long time.
Can you hear my heart beating?
Can you hear that sound?
Cause I can't help thinking
And I won't stop now.

coldplay - gravity

ne on ne hetket kun oon yksin ajatusteni kans kun se iskee. ja taas sitä itketään. kelataan muistoja, sanoja ja tapahtumia. mitä jos mitä jos mitä jos. oisko mun pitäny tehdä näin ja noin. vai niin.

mietin että vaikutanko mä ulkopuoliselle sydämmettömältä. tuolla mä menin ja vitsailin ja nauroin kun normaali ihminen ja samalla on tämä juttu tässä ja silti olen tuolla tuollanen.

mua ihteäni ärsyttää ja kaduttaa se, että en varmaan ikinä oo paljastanu kenellekkään oikeita tunteitani siinä mielessä että oisin sanonut kuinka tärkeinä niitä pidän mulle. tai että rakastan niitä, jos asia on niin ollu. se kai  johtuu siitä että jotenkin musta tuntuu että pidän ihmisiä mulle paljon tärkeinpinä kuin mitä ne kokee että minä olen niille. ja jos menisin paljastamaan kaikkea niin ne tunteet ois yksuuntasia ja ... makes sense? no.

ja lisäksi tuo koko sana, rakkaus. en tiijä. jotenkin kulkee vilunväreet jo sen lukemisesta. se on jotenki niin kliseinen, nössö, suuri sana. en koskaan oo varmaan käyttäny sitä tarkottaen oikeasti. musta se on sana jota viljellään ihan liikaa, ettei se tunnu enää merkitsevän paljon mitään. ja eikö sen juuri pitäis tarkottaa jotain? kun se sanotaan jollekkin, sen pitäs olla jotain muuta kun kuluneessa fraasissa käytetty sana tai ihkutuksen korostamista.

mä rakastan sua pappa.