oon taas vaihteeks keskittyny niin liikaa itteeni etten oo muistanut; iskä. tosiaan. en voi ees kuvitella mitä se on käyny läpi päänsä sisällä viimesten päivien aikana. sekin, kuten me kaikki, aatteli sen accidentin jälkeen että eihän tuo nyt mitään ollut,

(pappa nousi tuolille ja jotain kurkotti kirjahyllyltä, horjahti, tarttui kirjahyllyyn, kaatui ja veti kirjahyllyn mukanaan joka tosiaan mäsähti sen päälle. tämän seurauksena se sitten sairaalaan ensin joutui, ihan perustikkien tarpeeseen. ''hassusti'' kävi sitten loppujen lopuksi)

sitten tulee soittoa. päivän parin päästä pitääkin ajaa ouluun ja nähdä viimeisiä hetkiä elävän isänsä. seuraavana päivänä saa soiton että loppu tuli. joutuu alkaa hoitamaan hautajaisjärjestelyjä. on arkun valintaa, hautausluvan hakemista, päivän asettaminen, kirkon kanssa yhteistyö ylipäätänsä, siinä sivussa sitten pitäisi olla aikaa surra ja tehdä myös normaalisti töitä.

T: tuolla koululla huomas että nuoremmat ihmiset ei uskalla esittää mitään valitteluja mutta vanhemmat ihmiset tulee heti käsi ojossa.
T: hautauslupa. kaikkeen sitä pitää nykyään lupa hankkia
T: pitäs olla numero tonne yläkertaan koska se yks on niin sekottanu kaikki asiapaperit joita kela jo kauheena ois vailla

on se mun mielestä ollut vähän hiljasenpi. ja vähän se yrittää vetää huumoriksi silleen, tavallaan kai että se olis vahvenpi kuin me muut, että meillä muilla ois joku johon nojata? koska jos se romahtaisi niin siinä tulis useampi muu perässä.

mulle pappa oli ''vaan'' pappa. 17 vuotta tunsin ja siitä suurinta osaa en edes muista. ja mun suru on valtava. itkua on tullut usiaan otteeseen joka päivä. mutta iskälle taas se oli isä. liki 50 vuoden ajan. siinä on muistoja ja tunteita melkeen kolme kertaa enemmän. miten se on edes hengissä? jo pelkästään musta tuntuu näin pahalta.

When my (grand)dad died the worms ate out both his eyes.
His soul flew right up in the sky and I cried myself to sleep.

When my sister finds my body closed up like the blinds,
I tell her I promise its fine, but she cries herself to sleep.

I still see you inside of this God-awful house
You move awfully quiet now
And I still feel you everywhere
You told me this has always been worth living,
But what's really worth living anymore?

manchester orchestra - sleeper 1972